Silmäleikkauksessa

Nyt se on tehty, kävin korjauttamassa näköni ja sanomassa "he hei" silmälaseille ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Olo ihan voittajafiilis, tein jotain, mistä olin pitkään haaveillut ja jota olin tavattomasti pelännyt.

Leikkaukseen mennessä olin aivan kauhuissani ja vielä ovella ajattelin kääntyä takaisin. Pakotin kuitenkin itseni jatkamaan perille asti. Ennen leikkausta sairaanhoitaja tarjosi mietoa rauhoittavaa, jotta leikkauksen aikana pystyy olemaan rennosti.

Itse leikkaus alkoi kasalla silmätippoja, joista osa kirveli. Kirvely meni onneksi nopeasti ohi, mutta tipat olivat silti epämiellyttäviä. Seuraavaksi piti asettua makaamaan ja lääkäri laittoi ensin ripsiin teipin ja sitten silmänlevittimen paikoilleen. Se ei ollut niin epämukava kuin etukäteen olin pelännyt. Itse asiassa se oli Se asia, jota etukäteen pelkäsin eniten. Vaikka luomet olivat kiinni, eikä pystynyt räpsyttelemään, tuntui kuitenkin sille, että sai räpsyteltyä.

Luomenpitimien jälkeen tuli taas lisää epämiellyttäviä tippoja. Tässä vaiheessa minua alkoi kauhistuttamaan, koska silmissäni tuntui olevan edelleen jonkin verran tuntoa jäljellä. Olin olettanut puudutuksen vievän kaiken tunnon. Seuraavaksi laitettiin läpän tekevä laite paikoilleen. Läpän teko oli leikkauksen kivuttomin osa. Katselin vain vihreää täplää ja sen jälkeen tähtitaivasta, enkä tuntenut mitään. Sen hetken vähässä näkökentässä pystyi kuitenkin havaitsemaan läpän teon etenemisen.

Läpän jälkeen tulikin ensimmäinen erittäin epämiellyttävä vaihe, kun lääkäri siirsi läpän sivuun. Pystyin tuntemaan ja näkemään, kuinka hän otti läpästä kiinni ja siirsi sen. Itse laserointi ei tuntunut millekään, lähinnä hieman haisi pahalle. Olotila tässä kohtaa oli lähinnä outo.

Laseroinnin jälkeen jatkuivat taas epämiellyttävät vaiheet, kun lääkäri siirsi läpän takaisin ja tasoitteli sen paikoilleen. Ensin jollain pienellä metallivälineellä ja sitten isommalla valkealla lastan tapaisella. Tässäkin kohtaa tunsin metallivälineen jokaisen liikkeen ja se oli hyvin epämiellyttävää. Lastan tapainen väline ei tuntunut juuri millekään. Joka väliin lisäksi huuhdeltiin, joka sekin tuntui epämiellyttävälle. (Toivottavasti en tässä kohtaa puristanut sairaanhoitajan kättä kipeäksi.)

Ensimmäisen silmän jälkeen huokaisin helpotuksesta ja odotin kauhulla toista. Toinen silmä oli pahempi, tai lähinnä sen loppuosa. Käytin nuorena liian paljon piilolinssejä, minkä seurauksena silmiini tuli verisuonia. Epämiellyttävän läpän siloittelun lisäksi lääkäri joutui painelemaan näitä verisuonia, mikä ei ollut ollenkaan mukavaa. Helpotus oli suunnaton, kun toinenkin silmä tuli valmiiksi.

Leikkauksen jälkeen mentiin puoleksi tunniksi lepäämään silmät kiinni ja jossain vaiheessa sain seurakseni seuraavan leikatun. Kokemuksia verratessamme huomasimme, että eri asiat olivat olleet meille kamalimmat. Oli todella mukavaa keskustella kohtalosisaren kanssa ennen ja jälkeen leikkauksen :)

Lopputarkastuksen jälkeen jatkoin apteekkin hakemaan tippoja. Onneksi oli sateinen ja hämärä päivä, eikä aurinko päässyt kiusaamaan. Apteekissa joutui hetkeksi laittamaan aurinkolasit päähän ja jonottaessa silmien roskantunne alkoi tulla jo häiriteväksi. Roskantunne tuntui samalle kuin silmään kuivahtanut piilolinssi. Odotin malttamattomasti kotiin pääsyä, jotta sain laitettua kosteutustippoja silmiin. Ne helpottivat heti.

Menisinkö uudestaan? Kyllä! Leikkaus kesti niin lyhyen hetken, että siitä kyllä selviää. Nyt kaduttaa vain, että odotin tätä näin pitkään. Toisaalta, tekniikka on kehittynyt koko ajan ja leikkaus nyt oli varmasti paljon turvallisempi ja kivuttomampi kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.